Rihmasto-larp: Kuka pelastaa kenet?

Kuva:Sini Kilpeläinen "portinvartija"

Kohtaamme elämässä monenlaisia asioita ja erilaisia ihmisiä. Monet tapaamiset unohtuvat, ellei niihin sitten liity suuria tunteita tai isoja valmisteluja. Live-roolipelit ovat erikoisia tapaamisia, koska niissä monesti tuntemattomatkin ihmiset lyöttäytetään yhteen. On hyvin normaalia, että kun olet saanut hahmon johonkin larppiin, Facebookin messengerissä odottelee ensimmäinen kohtaaminen viestipyynnön muodossa.

Pelaaja1: Hei Moi! Luin hahmon ja kontaktit ja oon näköjään sun puoliso tuolla Rihmastossa. Pitäskö meidän jutella siitä, että miten halutaan parisuhdetta pelata?

Pelaaja2: Joo! No mä oon oikeessa elämässä parisuhteessa, niin parisuhdehahmot larpeissa on välillä vähän hankalia. Mutta ollaan sovittu, että voi halata ja kävellä käsi kädessä. Mites sulla?

Pelaaja1: Ok! Kuulostaa hyvältä. Mullekin ne on hankalia, niin tämä hyvä. 

Kuva:Sini Kilpeläinen "Rihmasto"

Erikoisia kohtaamisia ja kummallisia ihmissuhdejuonia oli myös marraskuinen Rihmasto täynnä.

Rihmasto oli kahdesta toisilleen tuntemattomasta maailmasta kertova live-roolipeli Outokummun kaivoksilla 25.11–27.11.2016. Pelaajia Rihmastoon osallistui 32 ja ikähaarukka oli 18-40 vuotta.

Seuraavaksi yritän hieman avata varsinkin larppaamattomille, että mistä tässä kaikessa on oikein kysymys ja minkälaiset "ihmis"suhteet pelissä kohtasivat.

Nidavellir (taikaolentoja) ja Midgård (paimentolaisia) olivat kaksi toisistaan erossa olevaa maailmaa, jotka pelin alussa yhdistyivät häikäisevän valoisalla portilla, jonka meidän lavastajat, äänityypit ja muut siistit tekniikkaihmiset olivat tehnyt kaivoksen peilitunnelliin kirkkailla rakennusvaloilla ja savusumukonehässäkällä. [Lue: Upea!]. Nidavelliriläiset pakenivat portin kautta omasta maailmastaan Midgårdin puolelle; heidän maailmaansa tuhosi suuri entiteetti, jota vastaan ei voinut taistella.

Kuva:Sini Kilpeläinen

Nidavellir	Midgård
Taikaolentoja	Ihmismäisiä
Rikkaita	Köyhiä
Ammatteja	Paimentolaisuus
Korkea koulutus	Ei lukutaitoa
Taikuutta	Ei taikuutta
Individualismi	Yhteisöllisyys
Halu selviytyä	Halu pelastaa?
Totuus	Epätietoisuus
Maailma tuhoutuu	Ehjä maailma

                            

Pelin alussa kaikki nidavelliriläiset tiesivät, että vain puolet kaikista pelaajista jäisi lopulta Rihmaston kynsistä henkiin. 32 hahmosta olisi uhrattava 16, tämä oli sopimus joka entiteetin kanssa oli tehty ja jos sitä ei täytetty, kaikki menehtyisivät. Pelin alussa nämä kuolemaantuomitut 16 olivat kaikki nidavelliriläisiä. Pelin aikana kuolemantuomion sai luovuttaa toiselle, jos joku halusi puolestasi uhrautua.

Tämä teki nidavelliriläisten pelin aloittamisesta hyvin synkän, heidän pitäisi hyvästellä tuttu kotinsa ja kulttuurinsa ja heidän olisi siirryttävä portin avulla Tuntemattomaan maailmaan, jossa he joutuisivat pyytämään apua ihmisiltä joita eivät tunteneet. Osa näistä hahmoista oli kirjoitettu egosentrisiksi juonittelijoiksi, jotka haluaisivat selviytyä keinolla millä hyvänsä, toiset taas olivat huolissaan perheestään ja rakastuneita ja tahtoisivat uhrautua toisten puolesta.

Nidavelliriläiset kurottautuivat portin avulla toiseen maailmaan, jotta heillä olisi edes joku mahdollisuus selviytyä: kun he antaisivat kuolemantuomionsa portissa toiselle, he selviäisivät itse hengissä.

Koko larppi perustui tälle keskustelulle: puolet kuolisi. Tarina oli eettisiä keskusteluja täynnä, millä perusteella pelastuvat valitaan? Kuka saa elää ja kuka joutuisi Rihmaston kynsiin lopullisesti? Todella vaikeaa.

Kuva: Sini Kilpeläinen "Portti uuteen maailmaan"

Midgårdilaisten paimentolaisten peli alkoi jo edeltävänä päivänä mikä lisäsi varmasti entisestään heidän yhteisöllisyyttään. He olivat suloinen - pimeässä luolassa ja elävän tulen valossa laulujaan laulava ja tarinoitaan kertova - paimentolaisyhteisö.

Heistä jokainen oli vastaanottanut näkyjä näistä toisista olennoista, (nidavelliriläisistä)  mutta vain unissaan. He tiesivät, että he tarvitsevat apua ja moni näistä hahmoista oli valmis auttamaan heitä: Tuomaan heidät turvaan omaan maailmaansa. Mutta se mitä midgårdilaiset eivät tienneet, oli  se, että puolet kuolisi joka tapauksessa.

Larpin tekeminen kahden maailman kohtaamisesta sekä yhteisestä vihollisesta tuntui tärkeältä siksi, että olisi hienoa nähdä, miten Rihmastoa vastaan lähdettäisiin toimimaan vai lähdettäisiinkö ollenkaan, kerran selvää oli, ettei sitä voitu voittaa? Olisivatko Midgårdilaiset vieraanvaraisia ja hyväntahtoisia? Olisivatko he valmiita uhrautumaan tuntemattomien matkaajien puolesta? Kuinka he vastaanottaisivat nidavelliriläiset pakolaiset? Tietenkin vastaus tähän riippui paljolti myös hahmoista joita heille kirjoitimme, mutta myös pelaaja tekivät näitä valintoja.

Kuva:Sini Kilpeläinen "Tulenpitäjä"

Minä itse liikutuin siitä, minkälaisen ratkaisun pelaajat larpissa tekivät. Tiivistäen vielä, pelissä tuli lopuksi kuolemaan puolet hahmoista. Kaikki lopulta ymmärsivät tämän ja tästä käytiin neuvotteluja. Pelin alussa nämä 16 kuolemaantuomittua oli nidavelliriläisiä, joukossa ei ollut yhtäkään midgårdilaista. Pelin aikana – hyvyyteen, pahuuteen ja selviytymiseen liittyviä pohdintoja tehdessään – kuolemantuomion sai siirrettyä toiselle henkilölle; toisen maailman edustajalle.

Pelin lähetessä loppua nidavelliriläisiä tuomittuja oli enää 6 alun 16 sijaan, tarkoittaen sitä, että jopa kymmenen midgårdilaista oli uhrautunut heidän puolestaan ja halunnut pelastaa tämän erikoisen vanhan sivilisaation.

Lopulta, kun aika koitti, 16 kuolemaantuomittua käveli käsikynkässä yhtenä yhtenäisenä joukkona pimeän tunnelin läpi suoraan kohti kirkuvaa, huutavaa rihmastoa joka lopulta nieli heidät sisäänsä. Itketti. Upea porukka. Tässä yhteisössä todella haluttiin pelastaa muut oman elämän kustannuksella.

Fantasian keinot sekä fiktiivinen maailma veivät pelaajat kauemmaksi oman arkielämän todellisuudesta. Fantasiaelementit, kuten dryadimaiset sarvipäät, sienimiehet, rämeolennot sekä paimentolaiset hälventävät omassa arjessa kuultuja sekä kohdattuja vastakkanaisettelevia diskursseja

Fantasian keinoista huolimatta oli pelaajia, joiden puheita kuuntelemalla huomasi, että poliittistakin analyysiä oli suoritettu ja larppi oli herättänyt heissä monenlaisia tunteita. Tiedostettu hahmon tasolla tapahtuva pohdinta pelin aikana siitä, ”mikä olisi oikein?” ”Pelastanko ensin itseni vaiko toisen?” oli varmasti jättänyt moneen pelaajaan jälkensä.

Erään pelaajan kokemus:

” Vielä yksi kiitos kaunis minulta kaikille kanssapelaajille, avustajille, pelinjohdolle. Vieläkin läpättää sydän kun yritän ajatella mitä kaikkea selittämätöntä tuli nähtyä ja koettua. Se paljon puhuttu synkkyys hiipi mukaan aluksi vallan rattoisaan peliin jotenkin ihan vaivihkaa…

Midgård tuntui kodilta hyvässä ja ennen kaikkea pahassa, Nidavellirin pakolaisissa hehkui maailman entinen loisto niin että olin pakahtua.

Ja niin se aivan älytön toivoon takertuminen, mä en vieläkään ymmärrä mitä ihmettä se oli. Tuntui ettei oikein voinut katsoa ketään silmiin liian pitkään ettei se molemminpuolinen, vaivoin ylläpidetty illuusio toivosta rikkoudu."

(Dani Vai)

Toivoa. Tunnetta. Illuusiota. Sellainen oli Rihmasto.  

EDIT: 22.12.2016 kirjoitusvirheitä poistettu ja selkeytetty tekstiä.